Tiistai 26.7 häkkäilyä

(0 comments)

Eilen oli ihan tavallinen tiistai eli avoimet ovet ja kaikenlaista säätöä. Helteestä huolimatta väkeä oli paikalla toistakymmentä joista osa ensikertalaisia.

Labin pihassa kävi Outo Kolina-niminen asuntobussi, jota esiteltiin. Siihen on tulossa perään pieni rakenteluverstas, vesikierto, lämmitystä, sähkövirityksiä ja kaikkea mahdollista. Outo Kolina bussin hacking osa

Kolinan omistaja lahjoitti Hacklabille ison delta-printerin rungon. Tulostusala on muistaakseni noin 40cm halkasijaltaan ja korkeutta yli metri.

 

Cos huolsi bonkkikierrosta bongaamaansa tekstipäätettä. Kyseessä on siis Perkin-Elmer Bantam 550 vuodelta 1978. Viime tiistaina sitä hieman testattiin ja todettiin, että muutaman minuutin päälläolon jälkeen kuva sekoaa. Luultavasti pääte oli tämän takia aikanaan hylätty.

 

Laitoksen sisäosat olivat ihan siistit, ja 70-luvun tyyliin suunniteltu helppoa huollettavuutta varten. Sisältä ei löytynyt mitään selvästi rikkinäistä, joten kannoilla olevat IC-piirit painettiin tiukemman paikalleen ja liittimet irrotettiin ja kiinnitettiin uudestaan. Näillä tempuilla mahdolliset kontaktihäiriöt usein korjautuvat.

Huollon jälkeen pääte tuntui toimivan ongelmitta vaikka lämpeni. Sekalaisen testailun lisäksi kokeilimme yhdistää sen PC:hen USB-RS232-adapterilla ja sopivalla piuhalla. Yhteys toimi.

Seuraava vaihe Elmerille on asentaa Raspberry Pi sen sisään ja kytkeä se näkymättömäksi päätepalvelimeksi josta voi ottaa esim. ssh:lla yhteyksiä ulkomaailmaan.

 

Eräs jäsen toi myös pajalle oman puusorvinsa käyttöön. Pienellä ja nätillä Bernardo-junior sorvilla onnistuu puukappaleiden käsin sorvaus taltoilla ja vastaavilla työkaluilla.

 

Myöskin Hacklabin tölkinmurskain v2 projekti muuttui tietokoneen näytöllä olevasta piirustuksesta fyysiseksi.

Levyt leikattiin plasmaleikkurilla raudasta, ja hitsattiin tigillä yhteen.

Murskausvoima tuotetaan järeällä lahjoituksena saadulla paineilmasylinterillä, ja automaattinen tölkinannostelija mahdollistaa tölkkilippaan tyhjennyksen automaattisena tai puoliautomaattisena. Murskain vaatii vielä työtä, hitsauksia pitää vahvistaa, asentaa murskausmäntä sylinterin akseliin ja toteuttaa arduinolla paineilman ja annostelijan servon ohjaus ja ajoitus.

 

Current rating: 4

Comments

There are currently no comments

New Comment

required

required (not published)

optional