HSF14

(0 comments)

Tammikuun lopulla pidettiin kolmas perinteinen Hackerspace Summit Finland. HSF on koko suomen hakkereiden yhteinen talvitapaaminen, johon oli kutsuttu kaikki nykyiset hacklabien jäsenet ja uuden pystyttämisestä haaveilevat. Tapahtuma järjestettiin Tampereella Oldskool ry:n klubitiloissa.

Osallistujia oli jälleen kerran ennätysmäärä, 32 henkeä. Mukana oli hakkereita Tampereelta, Helsingistä, Turusta, Vaasasta ja Oulusta.

Perjantai-ilta alkoi yhteisruokailulla läheisessä ravintolassa. Tämän jälkeen paikalla olevat labit pitivät yhteenvedot viime vuoden toiminnastaan. Loppuilta meni yleisessä seurustelussa ja saunoessa. Moni vielä viimeisteli robottiaan seuraavan illan viivanseurantakilpailuun.

Lauantai aloitettiin keskustassa Tampereen Hacklabin esittelyllä. Pajalla on viime vuoden aikana sisustettu ahkerasti joten paljon uutta näytettävää riitti. Hakkeripiireissä on täysin sallittua kopioida ideoita joten varsinkin uusien labien perustajille pajaesittelystä oli hyötyä. Lisäksi tehtiin työnäytökset viime syksyn aikana käyttökuntoon saatetuilla plasmaleikkurilla, CNC-jyrsimellä ja laserleikkurilla.

5w:ltä retkue hajaantui keskustan ravintoloihin lounaalle, jonka jälkeen tapasimme Uuden tehtaan tiloissa Global Game Jam-tapahtumassa. GGJ:ssä saimme esittelyn tapahtumasta ja Demolan toiminnasta. Tämän jälkeen olikin aika siirtyä takaisin Oldskoolille.

Seuraavaksi ohjelmassa oli "Coolest badge"-äänestys. Tapahtumaan tulijat olivat rakentaneet toinen toistaan hienommat nimikyltit, ja paras palkittiin äänestyksellä. Voiton vei tampereen Arno Munukka teräslevystä plasmaleikatulla kyltillään. Teknisesti övereimmän kyltin teki Petri Mantereen tekemä, jossa Arduinon LCD-näytölle piirtämänä pyöri nimen lisäksi 3D-avaruusalus.

Seuraavan ohjelmassa oli muutama esitelmä. High end-audiolaitteita työkseen suunnitteleva Juha Kuusama kertoi audiotekniikkaan liittyvistä myyteistä ja kertoi monia yllättäviäkin totuuksia äänentoiston maailmasta. Seuraavaksi Eero af Heurlin esitteli Ruuvitracker-projektin joka on harrastajien kehittämä GPS-seurantalaite ohjelmistoineen. Lopuksi tietoturvakonsultti Taneli Kaivola kertoi RFID/NFC-korttien tietoturvaongelmista ja demosi tavallisen avainlätkän kopiointia vapaasti ostettavissa olevilla laitteilla.

 

Illan odotetuin kilpailu oli viivanseuraajarobottikilpailu. Robotteja oli kisassa kokonaiset 12 kappaletta, ja niille jaettiin pisteet kierrosajan ja yleisön antamien tyylipisteiden yhdistelmänä. Voiton vei tampereen Petri Mantere selvästi nopeimmalla robotillaan joka oli myös taitavasti rakennettu. Voittajarobotin älynä oli multikopterin ohjaukseen tarkoitettu Arduino-yhteensopiva kortti jonka gyroskooppia käytettiin ajon vakautuksessa. Hopea- ja pronssisijoille pääsi Arno Munukka persoonallisen näköisillä ja taitavasti rakennetuilla roboteillaan. Erikoisin (ja suurin) oli Esko Oramaan 8-jalkainen kävelijärobotti, joka tosin ei onnistunut ajamaan yhtään kierrosta ohjelmisto-ongelmien vuoksi.

Viivanseuraajakisan lopuksi päätettiin pitää ylimääräisenä ohjelmanumerona "viivanseuraajarobosota" jossa kaikki robotit laskettiin radalle yhtäaikaa ottamaan mittaa toisistaan. Tämä oli melkoisen hupaisaa katseltavaa.

Loppuilta menikin vapaan seurustelun, syömisen ja saunomisen merkeissä pikkutunneille asti.

Sunnuntaina ei enää ollut järjestettyä ohjelmaa, vaan väsyneet hakkerit siirtyivät omaan tahtiinsa koteihinsa odottamaan seuraavaa HSF:ää tai mahdollisesti kesällä järjestettävää uutta tapaamista. HSF oli jälleen kerran menestys ja se poiki paljon uusia ideoita kävijoilleen. Hacklabien yhteinen infosivu, hacklab.fi, saatiin tapahtuman aikaan pystyyn ja sieltä löytyy linkit eri kaupunkien labien sivuille.



Vaasalaisten koostevideo tapahtumasta

Currently unrated

Comments

There are currently no comments

New Comment

required

required (not published)

optional

required