Yhteisöllinen työpaja
Lyhyt suunnittelutarina:
Suunnittelun tie lopulliseen ratkaisuun ei aina ole valaistu, ohjenuorien olemassaolosta puhumattakaan. Standartit auttavat niissä tapauksissa, kun asiasta on jo kokemusta ja hyviä tapoja. Kuitenkin uuden keksimin saattaa olla kovin monimutkainen tie ja muille ihmisille tulos on "itsestään selvä", sitten kun he näkevät vain lopputuloksen. Uuden suunnittelu ei saisi olla liian jäykkää, vaan siihen on hyvä jättää tilaa sattumalle ja hyväksyä myös se, että se on uusi asia.
Esipuheet sikseen!
Sain yks päivä käteeni tussitaulun ja haluisin asentaa sen toimistosermiin. Olisin voinut ruuvata sermin läpi reiät, ja homma olisi ollut sillä valmis, mutta en halunnut rikkoa sermiä. Sen sijaan päätin piirtää taululle omat pidikkeet, jotka pitävät taulun kiinni sermissä ja 3D-tulostaisin pidikkeet.
Ensimmäinen versio toimi jo tarpeeksi hyvin. Siinä oli koukku, joka tulee sermiin, ja taulu ruuvataan pidikkeeseen kiinni. Hyvä! Kutenkin ruuvit eivät olleet aivan keskellä pystysuunnassa, mikä hankaloitti asennusta ja taulu jäi yllättävän kauas seinästä, jolloin se heilu. Halusin tehdä toisen version!
Seuraava versio oli jo parempi, mutta taulu silti vielä heilui. Ajattelin että vaimennan sen muualta ja annan olla. Mutta sitten! nostin taulun vahingossa "väärin" sermin päälle ja se pysyi paljon paremmin siinä verrattuna alkuperäiseen suunnitelmaan! Kaikki suunnittelu ja mittailu ja sommittelu meni uusiksi ja pidike yksinkertaistu valtavasti. Kaikki tämä vain sen takia, että vahingossa nostin sen väärään paikkaan. Jopa hieman harmitti, että sattumalla oli näin vaikuttava rooli tässä iteraatiossa ja oma suunniteltu suunnittelu sai mennä romukoppaan. Mutta kun semmoinen annetaan, nii miksi sitä ei ottaisi. Tästä lähdinkin pohtimaan, että miten voisin lisätä myös oman työhön sattuman mahdollisuuden. Ei niin, että luottaisi siihen pelkästään, mutta nii että asioita testataan ja kokeillaan vähän myös oudoilla tavoilla, jolloin saattaa ilmetä jotain uusia ulottuvuuksia. Ehkä tämä on sitä "brainstormaamista" ja "ei ole huonoja ideoita" palaverointia.
Seuraava versio oli jo melkein täydellinen, mutta huomasin kikan jolla saisin taulun vielä lähemmäksi ja lopulta pidikkeestä tuli täydellinen. Sen pysty asentaa helposti, kun siinä oli ruuville jätetty liikkumatilaa ja osat oikein "naksahtivat" kohdilleen, kuin ne olisi kuuluneet niihin. Miellyttävä tunne syntyi, kun se vain naksahti paikoilleen. (Tulisiko tätä tunnetta, jos se olisi mennyt suoraan kerralla oikein?)
Jos vertailee alun ja lopun välistä eroa, nii ero on huomattava. Ensimmäinen näyttää muotoilun kannalta hienolta ja viimeinen näyttää peruspalikalta. Kuitenin toiminnallisesti kaunis on viimeinen palikka, jossa eri fysiikan voimat ovat toisiinsa nähden tasapainossa. Olisiko näitä iteraatiokierroksia voinut vähentää jotenkin? Jos olisin heti ensimmäisessä testannut pidikettä enemmän ja kokeillut mikä toimisi, nii olisin löytänyt paremman ratkaisun aikaisemmin. Ehkä, jos sattuma olisi sen sallinut. Tokavikan olisin voinut myös välttää ihan vaan antamalla aikaa mallille ja katsoa sitä myöhemmin uudelleen. Ehkä puitteet olisi tulleet jo esille virtuaalimallissa. Toki, joidenkin asioiden merkitystä ei nähnyt, ennen kun sen hyödyllisyys tuli esille käytännössä. Ja usein miten kiire filtteröi "joutavan" pohdinnan pois. Mutta tässä osoitus sattuman ja dynaamisen testailun vaikutuksesta ja kuinka se saattaa ärsyttävästi mennä oikein sattumalta.
Comments
There are currently no comments
New Comment