Blog

Viewing posts for the category Toimintaa

Frankenprinter

UM1/2 hybrid

Suomen hakkerikulttuuria edustamassa

Tampereen Hacklabin aktiivisuus blogin puolella on viimeaikoina ollut aika heikkoa mutta laitetaas nyt blogaten kun ei sitä kukaan muukaan tehnyt.

Tiistai 26.7 häkkäilyä

Eilen oli ihan tavallinen tiistai eli avoimet ovet ja kaikenlaista säätöä. Helteestä huolimatta väkeä oli paikalla toistakymmentä joista osa ensikertalaisia.

FPV-kopterin osalista 2016

Säännöllisesti tulee kyselyitä, että mitä osia kannattaisi ostaa FPV-quadcopteriin jos sellaista alkaa rakentamaan. Ala kehittyy todella nopeasti, ja uusia tuotteita tulee koko ajan markkinoille. Vuoden vanha kopteri alkaa olla jo museotavaraa ja samoja osia ei välttämättä enää ole saatavilla.

Radioamatöörikurssi ohi

Hacklab Tampereella pidetty kevään radioamatöörikurssi on ohi. Kuutena keskiviikkona kurssia vetivät Marjo (OH3HOC) ja Tiiti (OH3HNY). Osallistujia oli parhaimmillaan toistakymmentä vaikka ekaan tenttipäivään ehtikin vain neljä, jolloin uusia radioamatööriä leivottiin kolme ja yksi korotti yleisluokkaan. Kurssin aikana käytiin myös tutustumassa OH3NE:n toimintaan Pyynikin tornilla (ks. aiempi blogahdus).